Pieni Kotileläintila

Terveisiä Pieneltä Kotieläintilalta – tila sykkii talven ajan rauhallista elämää

Posted on

”No minä täällä taas hau, pitkästä aikaa. Ennen kuin kerron sinulle tarkemmin kuulumisiamme, valotan vielä hieman tätä meidän Pienen Kotieläintilan taustaa. Tai oikeastaan sitä, miltä on tuntunut, kun olemme sulkeneet ovemme talven ajaksi.

Olin viime keväänä ehkä hieman ihmeissäni, kun kuulin, että emäntäni Jonna aikoi perustaa kotiini kotieläintilan. Ei siis sillä, että olisin jotenkin vieroksunut ajatusta. Täällähän minä asun joka päivä samojen tuttujen eläimien kanssa jo muutenkin.

Mutta kun ennen sain juosta ja kirmata omalla pihallani vapaasti välittämättä mistään mitään, nyt saman alueen tuli jakamaan kanssani vieraat ihmiset. Ihmetystä kesti tasan hetken. Tajusin nopeasti, että hei hetkinen: emäntäni oivallus onkin ihan loistava päätös. Saisin joka päivä monta uutta rapsuttajaa.

Hiljaiset tiet, autioituva piha, suuri haikeus

Ja niinhän siinä lopulta kävi, että hullaannuin kaikkiin Pienen Kotieläintilan vieraisiin. En olisi malttanut luopua teistä kenestäkään.

Kun Pieni Kotieläintila sulki elokuussa ovensa, sydämeni täytti haikeus. Olin pakahtua ikävästä. Emäntäni sanoi, että istuin pihamaalla puolitoista viikkoa ja tuijotin yksin autiota pihatietä, joka ei täyttynytkään enää autoista, eikä askelista.

Kerron tässä salaisuuden. Hän ei tiedä koko totuutta. Oikeasti mieleni oli vielä koko syyskuun tyhjä ja apea.

Mitä muuta se olisi voinutkaan olla, kun ensin sain nauttia monta kuukautta kymmenien ja taas kymmenien pienten ja hieman isompien käsien rapsuttelusta ja kauniista sanoista, joiden kuuntelemiseen en koskaan kyllästynyt – ja sitten yhtäkkiä, hups vain, yhtenä kauniina päivänä yhtään autoa ei enää huristanutkaan pihaan. Siinä on yhdellä berninpaimenkoiralla ollut hetken aikaa sulattelemista.

Onneksi Pienellä Kotieläintilalla järjestetään vielä tilausjuhlia. Ne ovat nykyarkeni kohokohtia. Meille tulee yhä joskus vieraita. Rrrrrrkastan. Rrrrrrkastan.

Kananelikko sai seurakseen Aatun

Pihapiirimme siis hiljeni elokuun puolessa välissä, mutta muuten meille kuuluu oikein hyvää. Kaikki kotieläimet lähettävät paljon terveisiä.

Pieniä muutoksia on tapahtunut. Aasit Aku ja Iines palasivat takaisin omille omistajilleen. Nehän olivat täällä meillä hieman kuin lainassa. Aasit olivat kuitenkin sen verran tärkeitä eläimiä meille kaikille, että emäntäni etsii niiden tilalle uusia. Aaseja pitäisi olla täällä siis ensi kesänäkin, kun tulet jälleen käymään.

Kanat Lenita, Saara, Siiri ja Inkeri saivat syksyllä kaverikseen kukon, Aatun. Se se vasta merkillinen olento onkin. Aatu palvelee naisväkeä kuin kukkia kämmenellään ja pokkuroi kanoja muutenkin. Voitko kuvitella: jos Aatu löytää madon, se tarjoaa sen mieluummin hienohelmoille kuin syö sen itse. En käsitä! Minä söisin madon ainakin itse (jos siis pitäisin niistä). Nam.

Odotamme hieman pelonsekaisin tuntein, koska Aatu kiekuu ensimmäisen kerran. Se on vielä niin nuori ja naisseuraansa tottumaton, että kiekumista saa hieman odotella. Onneksi. En tiedä ihan tarkkaan, kuinka iloissani tulen olemaan kiekumisesta. Aika näyttää. Emäntäni mielestä jokaisella kunnon maatilalla pitää olla kukko, ja nyt meillä siis on sellainen.

Hippilampaat ja Ruuti-ponin mysteeriseikkailu

Pamelalle, Pipsalle ja Pirkolle kasvoi kesän aikana raskas turkki. Paksun villapeitteen vuoksi ne olivat kuin kolme hippilammasta, jotka alkoivat vähitellen muistuttaa toinen toisiaan. Emäntäni vei ne kesän jälkeen parturiin eli leikkasi niiltä yksitellen tuuhean villan pois. Hassua, miten niistä kuoriutui jotenkin jälleen omannäköisensä tyypit. Lampaat olivat kyllä helpottuneita. Huokailivat vain, että ”olisitpa itse kantanut samanlaista pöheikköä hellekesän ajan selässäsi”. No hei eipä. Ymmärrän. Varmaan sinäkin.

Yksi tarina on vielä kerrottava sinulle. Muistatko Ruutin ja Maunon? Siis ne meidän jörrikkäponit, jotka yleensä vain olla möllöttävät omassa aitauksessaan. Siis yleensä. Tässä eräänä varhaisena aamuna emäntäni Jonna ja minä olimme lentää selällemme, kun huomasimme, että Ruuti söi tyytyväisenä ruohoa oman aitauksensa ulkopuolella.

Siis Mauno oli aitauksen sisä- ja Ruuti ulkopuolella. Tyynen rauhallisena. Ruuti ei suostunut kertomaan, miten se oli taiteilut itsensä aitauksesta ulos, eikä se meille koskaan selvinnyt. Se on kuitenkin taivahan tosi, että Ruuti rakastaa ruokaa. Kaikkea vih-re-ää ruokaa. Ruuti oli tyytyväinen, kun se ehti kahmia vatsansa täyteen ennen kuin se palautettiin takaisin entistä paremmin tilkittyyn aitaukseen.

Talvi on tulossa, ennustavat Kaveri ja Toveri

Kaveri ja Toveri ovat siirtyneet pääsääntöisesti viettämään aikaansa kanssani sisätiloihin. Se tarkoittaa vain yhtä asiaa: talven tuloa. Kissojen jalat ovat herkemmät aistimaan vuodenaikojen muutokset kuin omat paksut karvatassuni.

Emme me täällä ihan talviunta nuku, mutta superkesän jälkeen se hieman kyllä tuntuu siltä. On rauhallista ja moniin päiviin ei oikein tapahdu mitään.

Montako kuukautta pitää vielä odottaa ensi kesään ennen kuin piha täyttyy jälleen askelista? Monta. Tosi monta. Tulen joskus jälleen kertomaan sinulle kuulumisiamme. Vietähän sitä ennen mukava talvi. ”

Pieni Kotieläintila avautuu jälleen kesällä 2020.  Pienen Kotieläintilan kuulumisista talvitauon aikana kertoo tilan berninpaimenkoira Onni. Onni on tilan ainoa koira ja hengenluoja. Pienen Kotieläintilan muihin eläimiin pääset tutustumaan kotieläintilan avautumista odotellessasi verkkosivujen Eläimet-sivun kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *